Käytäntökoukerot taputeltu, hvala

Elina:

Takana on nyt kaksi luentoa kielikurssia ja kaksi käytännön koukeroiden kyllästämää päivää. Sloveeni on hillittömän hankalan tuntuinen kieli, enkä kuuden tunnin opiskelun aikana ole oppinut edes muistamaan yleisintä tervehdystä ulkoa. Ehkä kielikurssin kannattaa antaa rullailla vielä eteenpäin ennen kuin tuomitsen kielen täysin mahdottomaksi sisäistää, ja olen sentään sen verran oppinut, että kykenisin jo kiittämään sloveeniksi, jos vain uskaltaisin. Aina kun ajattelen ravintolassa tai kaupassa, että no nyt vastaan hvala, jäädyn sanomisen hetkellä ja mutisen jotakin hhtankyoun kaltaista.

Olemme muutamien kielikurssilla olevien tyttöjen kanssa olleet reippaita ja hoitaneet kaiken alta pois, jotta voimme keskittyä oleelliseen kuten slovenialaiseen pivoon ja neljänsadan liikkeen ostoskeskukseen. Käytännön koukerot olemme siis nyt toivottavasti voittaneet, vaikka tekemistä tosiaan opiskelupäivien jälkeen riittikin.

Ikuisuudelta tuntuneen kahden ja puolen vuorokauden odottamisen jälkeen sain eilen vihdoin käyttööni slovenialaisen liittymän ja 3G:n, voihan rakkaus! Ilman nettiä eläminen on ollut aivan riipivää. Ilmaisten wifien metsästelyä ei kuitenkaan tarvitse haaveilla lopettavansa, sillä prepaid-liittymässäni on käytettävissä yhteensä 1500 Mt nettiä kuukaudessa. Pelkkä Snapchatin aukaiseminen vie jo helposti 15 Mt, joten ilman wifiä täytynee tyytyä whatsappailuun. Ei kai siinä ole mitään outoa, että kirjoitin juuri kappaleen verran nettikriiseilyä vaihtoblogiin, eihän?

Tänään lähdimme suoraan luennolta hakemaan residence permitiä, ja sen osalta kaikki sujui mutkitta, vaikka toimistolla upposikin aikaa. En itse asiassa edes tiedä, mistä haimme luvat, sillä kävelin vain muiden johdattamana oikealle paikalle. Miten päädyn aina olemaan näin siipeilijä? :D Tämän jälkeen suhailimme vielä tovin ympäri kaupunkia, jotta saimme sim-kortteihin ladattavat opiskelijaetulounaat käyttöömme. Täällä saa jokaista arkipäivää kohden yhden opiskelija-alennusruoan, ja lähes kaikki Ljubljanan ravintolat tarjoavat näitä alennettuja ruokia. Ihan uusi maailma aukesi siis tänään, kun halpaa ruokaa on yhtäkkiä tarjolla joka nurkassa. Ah!

Ok, sain ehkä nämä kaksi päivää kuulostamaan hieman tylsemmiltä kuin ne todellisuudessa olivat. Eilen kävimme japanilaisessa ravintolassa syömässä ja illalla maistoin ensimmäisen tuopilliseni slovenialaista olutta (Union!), joka oli oikein mainiota! Toki myös tytöt ovat kerrassaan kivoja, ja tällä hetkellä on aika hyvä fiilis siitä, millainen tästä vaihdosta tulee.

Tältä tuntuu Ljubljana

Elina:

Täällä mä istun huoneessani Ljubljanassa ja juon teetä mukana raahamastani muumimukista. On toisaalta todella absurdia olla täällä ja toisaalta kummallista, että olen ollut täällä vasta kaksi yötä, sillä tuntuu, että niin paljon on ehtinyt tapahtua, vaikkei mitään erityistä kuitenkaan. Ljubljana tuntuu paikalta, jossa jos jossakin haluan viettää viisi kuukautta. Olen jopa muutamaan kertaan ajatellut, että ei ehkä sittenkään ollut virhe lähteä vaihtoon, mutta en ehkä voi julistaa tätä totuudeksi kolmantena päivänäni täällä. (Jos joskus kirjoitan postauksen ilman pessimististä piikittelyä, nipistäkää mua.)

Bussimatka meni loppuun asti sulavasti, ja hyppäsin bussista suoraan taksiin, jonka ystävällinen kuljettaja kertoi vierailleensa Suomessa ja veloitti kolmen kilometrin matkasta 3,5 euroa. Taksimatkaa maksaessani ajattelin, että ainakin hintatasoon totun varmasti. Pääsin suoraan kertakaikkisen mainioon asuntooni ja tein yksin pienen iltakävelyn Ljubljanan kauniissa keskustassa. Samalla kertaa reippailin parin kilometrin päähän keskustasta Lidliin (♥), josta ostin ruisleipää (♥♥) ja raejuustoa (♥♥♥)! Raejuusto on ilmeisesti raaka-aine jossakin perinteisessä slovenialaisessa jälkkärissä, mutta pitää perehtyä aiheeseen lisää. Tärkein on siis pelastettu, kun saan aamupalaksi kaurapuuroa raejuustolla läpi vaihtokuukausienkin.

Ollaan ennen lähtöä juteltu Tampereen yliopistosta myös Ljubljanaan vaihtoon tulevan tytön kanssa Facebookissa, ja sovittiin Marin kanssa, että lähdetään lauantaiaamuna kiertelemään paikkoja yhdessä. Osuttiin ilmaiselle turistikierrokselle, jonka mukana jaksettiin pysyä neljäsosan verran, mutta samaisella kierroksella mukaamme tarttui toinen Suomesta Ljubljanaan vaihtoon tullut tyttö, ja lopun päivän seikkailimme kolmistaan. Ljubljanan keskusta on niin pieni, että kaikki on helposti kävelyetäisyydellä, ja vanhat rakennukset ja sillat viehättivät ensikävelyillä. Kävimme yhdessä syömässä (erinomainen burgeri 6,9 e) ja laitoimme vaihtoihmisten fb-ryhmään kyselyn, minne illalla kannattaa lähteä. Saimme monia baariehdotuksia sekä kutsun vaihtarietkoille.

Olen nähnyt vasta yhden neljästä kämppiksestäni, ja hänkin vain kävi kääntymässä asunnolla, joten uskalsin pyytää Marin ja Terhin tänne hieman maistelemaan slovenialaista viiniä ennen iltaa. Litran viinipullo maksoi 2,5 euroa ja oli hyvää! En kaipaa yhtään Suomen seitsemän euron kyykkyviinejä, jotka ovat kalliutensa lisäksi pahoja. Muutaman lasillisen jälkeen rohkaistuimme soittamaan slovenialaisen taksin (yllättävän pelottavaa tytöille, joista ainoastaan yksi on koskaan tilannut taksia yhtään missään) ja suuntasimme opiskelijadormia kohti. Dormissa ei ollut vaikea löytää bileitä, joihin meidät oli kutsuttu, sillä käytävä oli täynnä ihmisiä juomiensa kanssa ja musiikki pauhasi. Meininki oli niin riehakas, että rupesi melkein harmittamaan, etten päätynyt asuntolaan vaihdon ajaksi. Vaihtareita oli ympäri maailmaa, ja kaikki ottivat kivasti huomioon sen, että oltiin uusia ja hukassa.

Dormista jatkettiin Rog-nimiseen paikkaan. En oikein tiedä, miksi Rogia pitäisi kutsua, sillä tähän underground-paikkaan mentiin erittäin hämyisen takapihan kautta, ja itse paikka sijaitsi osittain ulkoilmassa. Valoja ei ollut ollenkaan, dj soitti musiikkia ko-val-la ja suurin osa poltti tanssiessaan. Paikka oli siis ehdottomasti kokemisen arvoinen, muttei ehkä undergroundiudessaan noussut vakipaikakseni. Sitä paitsi en enää edes löytäisi paikkaan. Aamulla kaikki vaatteet haisivat tupakalta, mutta oli kyllä kiva ensimmäinen kunnon ilta Ljubljanassa! Äsken käytiin Marin ja Terhin kanssa syömässä pitsaa ja ajauduttiin myös hieman shoppailemaan. Huomenna alkaa sloveenin kielen intensiivikurssi, hui!

(Katsokaa Villen ensimmäinen Espanja-postaus alta! Mulla on aika kova ikävä, mutta ihanaa että sielläkin kaikki on hyvin.)

¡Hola a todos!

Ville:

Tosiaan, mäkin olen hengissä ja pikkuhiljaa paremmissa voimissakin. 

München oli yllättävän hieno kaupunki, kun mulla oli käsitys siitä lähinnä tylsänä teollisuuskaupunkina. Oltiin molemmat tyytyväisiä, että lähdettiin ensin yhdessä Suomesta. Toki Elinan saattaminen bussille perjantaina oli raaka kokemus silti.

Aloitin perjantaina muutaman tunnin Münchenissä pyörittyäni kaksivaiheisen matkani Zaragozaan. Lensin ensin Barcelonaan, josta oli vielä neljän tunnin bussimatka Zaragozaan. Tajusin lentokoneessa, etten ole koskaan lentänyt yksin. Eipä siinä, pysyttiin silti ilmassa ja laskeuduttiin tasaisesti. Vaikka lento oli tunnin myöhässä, ehdin hyvin bussiin. Bussimatka meni täysin tokkurassa (01.00-05.00).

Perjantai-lauantai -rykäisy meni kaikinpuolin jonkinlaisessa transsissa, joka oli sekoitus ikävöintiä, jännitystä, stressiä ja kenties vähän innostusta.

Nyt tässä parina päivänä hostellissa oon ahkerasti etsinyt asuntoja, joita onneksi on reilusti tarjolla. Onneksi tässä on vielä aikaa reilusti ennen luentojen alkamista. Zaragozasta sanon lyhyesti, että tää on kaikinpuolin todella espanjalainen kaupunki! 

Tiedän, että ootte kaikki odottaneet öitä valvoen tätä postausta ja pahoittelen, että  se on hieman tynkä. Kerron yksittäisistä jutuista tarkemmin seuraavissa tarinoissa! 

Saludos, Ville

Ljubljana täältä mä tuun

Elina:

Istun parhaillaan bussissa Itävallan kohdalla matkalla Münchenista Ljubljanaan. Matka kestää viitisen tuntia, mutten taida senkään jälkeen olla ihan vielä valmis siihen, että vaihto oikeasti alkaa. Villen kanssa hyvästien jättäminen bussiasemalla tuntui yhdeltä elämän vaikeimmista asioista, mutta tästä lähtien jokainen päivä on lähempänä seuraavan kerran näkemistä (ja vaihdon loppua, haha, ei nyt heittäydytä yltiöpositiivisiksi kuitenkaan). Alppi-maisemat ovat kauniita ja aurinko paistaa, joten ehkä vaihto on hyvä aloittaa tästä. A-pu-a.

PS. München oli tosi kiva matkakohde! Yritetään kirjoittaa Villen kanssa siitä esim. facetime-yhteyden välityksellä tässä piakkoin. Ei tehnyt siellä mieli käyttää aikaa postauksen kirjoittamiseen. :)

Hyvästit ja maasta toiseen

Ville & Elina:

V: Nyt ollaan sitten reissussa. Istutaan Köpis-München -koneessa ja vaihto sujui niin hyvin, että on vaikea uskoa laukkujen olevan Saksassa samaan aikaan. Noh, ei saa manata. Suurin osa jäähyväisistä on heitetty enemmän tai vähemmän silmämunia kostuttaen. Kaikki on kuitenkin hyvin ja oikeastaan vieläkään ei ihan tajua, mihin tässä ollaan menossa. 

E: Olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen tähän ratkaisuun, että mennään Villen kanssa kolmen yön reissulle Müncheniin ennen eri teille lähtöä. (Ville luki tuossa vieressä mun olan yli ja hämmästyi siitä, että ollaan Saksassa kahden sijaan kolme yötä. Miten se pärjää ilman mua?!) Hyvästit ovat kamalinta maailmassa, joten on ihanaa, että hyvästeltiin ensin Suomi, perhe ja ystävät ja vasta vähän myöhemmin toisemme. 

V: Samaa mieltä. Välihuomautuksena on pakko todeta, että tanska on aivan jumalattoman ärsyttävä kieli kuunnella. Ihan hirveetä sössötystä. Toinen välihuomautus; passeja ei oo katottu vielä missään. Ihan ymmärrettävää, kun ihmisten liikkuminen maasta toiseen on EU:ssa niin kovin vakaalla pohjalla tällä hetkellä. München on tosiaan ihan mielenkiintoista nähdä ja itsehän en ole Saksan maata juurikaan läsnäolollani kunnioittanut. 

E: Berliini on omalla kohdallani ainoa Saksan kaupunki, jossa olen varsinaisesti turisteillut, joten odotan myös mielenkiinnolla tämän lennon kohdetta! Ja koska luvassa on kihlajaismatkaksi ristimämme reissu sekä viimeiset hetket yhdessä, uskon, että meillä on aika ihanaa. Vähän saattaa itkettää, mutta ei mietitä sitä ihan vielä. 

PS.

Fiilikset ennen lähtöä

Elina:

Suomesta lentoon on nyt viisi yötä, joten on ehkä korkea aika vähän avata, millaisilla fiiliksillä lähdetään matkaan. Rehellisyyden nimissä oma suhtautumiseni vaihtoon lähtöä kohtaan on oikeastaan alusta asti ollut melko negatiivissävytteinen. En halua lähteä, hylätä kaikkea tärkeää ja rakasta Suomessa ja joutua hyvästelemään. Silti en ole kertaakaan oikeasti harkinnut vaihdon perumista, jos niitä yön pimeinä tunteina koettuja paniikin hetkiä ei lasketa. Jollakin liki masokistisella tavalla haluan viedä itseni äärirajoille ikävässä ja yksinpärjäämisessä. Olen muutamaan otteeseen aiheuttanut huvittuneita ja järkyttyneitä katseita, kun olen tuonut ilmi tämän yltiöpositiivisen asenteeni vaihtoonlähtöä kohtaan!

Salaa mielessäni toivon, että parin kuukauden päästä luen tätä postausta naureskellen asenteelleni ja totean, että viisi kuukautta on ohi hujauksessa. Vaihtoon tarvitsee lähteä vain kerran elämässä (haha ei tästä vain tule mitään ilman pientä pessimismiä), ja varmasti kokemus on kaikin puolin ainutlaatuinen. Kielitaitokin toivottavasti kehittyy, tiedä sitten tapahtuuko se sloveenissa vai englannissa. Asunto minulla on jo valmiina Ljubljanasta, ja kielikurssi alkaa heti kaupunkiin saavuttuani. En siis tosiaankaan epäile selviämistäni, mutta silti palaan joka kerta vaihtoa miettiessäni siihen, kuinka paljon ikävoin Villeä, Tiuhtia, perhettä ja ystäviä. Ja kaurapuuroa raejuustolla. 

Ville:

Tartun sen verran tuohon Elinan kriiseilyyn, että nimenomaan noi "äärirajoille" (ngghh!) itsensä vieminen ja yksinpärjääminen on niitä juttuja, miksi vaihtoon pitää lähteä. En epäile hetkeäkään, ettenkö itse pärjäisi enkä varsinkaan etteikö Elina pärjäisi. Ikävöinti on toki eri asia. Tällaisina hetkinä Internet todellakin paljastaa mahtinsa. Itse yritänkin ajatella koko vaihdon yhteisenä kokemuksena. Sellaisena, jota muistellaan joskus näin: "Niin joo se oli se vuosi, kun oltiin molemmat vaihdossa. Vitsi se oli kyllä siistiä."

Eniten mua jännittää alkuun pääseminen. Mistä saan kämpän, miten pääsen kursseille yms. Eiköhän nää kaikki kuitenkin selviä melko nopeesti. Eniten odotan uusiin paikkoihin ja tietty ihmisiin tutustumista. Mielenkiintoista myös nähdä, miten mä pärjään noiden Välimeren veijareiden kanssa. Jokin siinä sähläämiskulttuurissa kiehtoo mua suuresti (esim. futiksen kautta), mutta on täysin eri asia, miten sinne itse sopeutuu. Luonnollisesti Elinaa tulee hirveä ikävä, mutta vajaa puoli vuotta on ihan kärpäsen kakka loppuelämästä. Näin mä ainakin yritän ajatella. Joka tapauksessa oon ihan varma, että heinäkuussa mietin lentokoneessa, että mihin hittoon noi kuukaudet katosivat!