Adventure of the Braves

Elina:

Eilinen päivä vietettiin seikkailun merkeissä, sillä osallistuttiin Annikan kanssa ESN:n järjestämälle adventure of the bravesille. Päivä sisälsi bussikyydit kahdelle Slovenian kauniille järvelle: Bohinjille ja Bledille. Valmiin reissun helppous tuntui kieltämättä mukavalta, vaikka toki molempiin paikkoihin pääsisi omin voiminkin. Säästä valittaminen on hölmöä, joten totean vain, että molemmista paikoista olisi saanut hieman enemmän irti ilman sumuista lumisadetta, joka esti näkemästä järviä ympäröiviä vuoria. Onpa syy lähteä järville vielä uudestaan, esimerkiksi Villen kanssa!

Meidän melontatiimi

Bohinj

Jännittävin ja samalla myös paras osuus seikkailua oli melominen keskellä ei mitään sijaitsevalla Bohinj-järvellä. Saimme Annikan kanssa houkuteltua hollantilaisen Gerdinen kolmanneksi paattiimme, ja olimme ehdottomasti yksi etevimmistä tiimeistä, sillä saimme kanoottimme ajoittain liikkumaan haluamaamme suuntaan, haha! Melominen oli rentoa ja ajoittain melko hysteeristäkin, sillä pääpointtina taisi olla vain nauttia (sumuisista) maisemista.

Kremsnita

Bohinjilta suuntasimme vielä Bledille, joka toisin kuin Bohinj sijaitsee kaupungissa. Bledin suurin nähtävyys on saarella sijaitseva linna/kirkko/vastaava, mutta näkyvyys ei ihan riittänyt sinne saakka. Ja nyt on pakko myöntää, että valehtelin melomisen olevan reissun paras osuus: todellisuudessa huikeinta oli saada maistaa slovneialaista perinnekakkua kremsnitaa, jota siis saa aidoimmillaan juuri Blediltä. Kakku oli niin makeaa, että jopa minulla oli vaikeuksia saada syötyä omani lisäksi Annikan pala loppuun, mutta kykenin siihen kuitenkin.

Bled

Säästä huolimatta järvet olivat ehdottomasti näkemisen arvoisia! Sloveniassa luonto on upea. Äiti saapuu vartin päästä tänne, voi apua miten ihanat kolme päivää meille tulee!

Arki

Ville:

Facultad de Economía y Empresa

Ensimmäiset viikot kuluivat asuntoa etsiessä sekä kaupunkiin ja ihmisiin tutustuessa. Parin viikon lomailun jälkeen jouduin heräämään siihen tosiasiaan, että nythän on kuitenkin kyseessä vaihto-OPISKELU. Niin ikävä, kun se herätyskellon ääni onkin, on mielenkiintoista elää oikeasti arkea toisessa maassa. Toisaalta Elinan poissaolon tajuaa parhaiten juuri arjessa, joka Suomessa jaetaan. Meidän arkirutiinien sijaan on vain mun arkirutiineja, mikä herättää mussa kenties ne kovimmat ikävän hetket.

Mitä tähän arkeen siis kuuluu? Samoja asioita kuin Suomessa. Päivä starttaa aamupuurolla, kahvilla ja yliopistolle löntystelyllä. Mun kämppä on onneksi noin 5 minuutin kävelymatkan päässä kampukselta eli tässä suhteessa mitään kulttuurishokkia ei ole päässyt syntymään. Kyllä mulla bussikorttikin on, mutta sitä ei tule juuri käytettyä kuin äärimmäisten laiskuuskohtausten yllättäessä. Kurssien suhteen ei valinnanvaraa ollut mielin määrin, sillä surkea espanjani rajoitti vaihtoehdot englanninkieliseen tarjontaan (jota luojan kiitos kuitenkin löytyy).

Opiskelu on, ainakin kauppatieteissä, Suomeen verrattuna todella erilaista. Luennot tuntuu enemmänkin aikamatkoilta lukioon – pienet ryhmät, pakollinen luennoille osallistuminen, rautalangasta vääntäminen ja yleinen häseltäminen ovat vahvasti läsnä. Todistin Financial Risk Management –kurssilla tapausta, jossa luennoitsija takavarikoi läppärin, kun opiskelija ei keskittynyt luentoon. Tämän jälkeen korkoriskien analysoiminen jatkui.

Vaihdoin Facebookin slideihin tän kuvan ajaksi

Kauppisaineiden lisäksi olen kolme viikkoa kestävällä espanjan intensiivikurssilla, joka on osoittautunut ihan kelvolliseksi sijoitukseksi. Jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut ehkä valita yhtä tasoa haastavamman ryhmän, mutta tärkeintä on, että joka päivä sitä kieltä opiskelee (17-20.15 – onneksi siellä on kahviautomaatti). Lisäksi oon kattonut Netflixistä espanjaksi dubattuja sarjoja. Ei olisi todellakaan ollut pahitteeksi, jos espanjaa olisi ehtinyt vaikka vielä sen toisen kurssin Suomessa lukemaan, mutta toivotaan, että tää kielikylpy tehoaa siitä huolimatta.

Tähän saumaan on pakko todeta, että vasta nyt oon oikeasti ymmärtänyt aidosti kielen merkityksen. Esimerkiksi ero ensimmäisten ja viimeisimpien ruokakauppareissujen välillä on huima. Nyt alkaa jo pikkuhiljaa tietämään, mikä maito on rasvatonta ja mikä tonnikala lilluu öljyssä. Mun pointti on se, että näinkin pienillä asioilla on aivan valtaisa merkitys sopeutumiseen ja turvallisuuden tunteen rakentamiseen. Maahanmuuttokeskusteluallergikot lopettakaa lukeminen. Tän pitäisi tietysti olla itsestäänselvyys, mutta kielenopetusta maahanmuuttajille/turvapaikanhakijoille ei voi mitenkään aliarvioida. Se on kaiken sopeutumisen alku ja loppu eikä mikään yksittäinen asia kotiuta uuteen maahan yhtä tehokkaasti. ”Suvakkihomot” korostaa aina, miten tärkeää on ymmärtää toisia kulttuureja ja ihmisiä. Pääsette varmaan tästä itsekin lopputulokseen ilman mun loppukaneettia.

Kuten alussa sanoin, on hassua, miten arki asettuu paikoilleen myös vieraassa maassa. Moni asia on erilailla, mutta suuri osa ei eroa mitenkään elämästä Suomessa. Kahvi on parasta, johtamisteoriat diipadaapaa eikä krapula oo yhtään sen mukavampi olotila täälläkään.

Roskat ne kerää täällä ovelta asti.

Ruoka!!

Elina:

Olen odottanut tämän postauksen kirjoittamista kuin kuuta nousevaa. Nyt, kun eloa Ljubljanassa on takana jo yli kuukauden verran, koen voivani kirjoittaa siitä kaikkein tärkeimmästä eli ruoasta vaihtokaupungissani. Halusin odottaa, että olen vieraillut tarpeeksi monessa ravintolassa ja maistanut mahdollisimman monenlaista ruokaa, ja varmasti uusia loistolöytöjä tulee vielä monta eteen. En kuitenkaan voi enää pitkittää sen kertomista, että ruoka on Ljubljanassa i-ha-naa. Kuvituksena tässä postauksessa on ruokakuvia erinomaisista ja perushyvistä ruoista, sillä olen juuri se tyyppi, joka ottaa jokaikisestä ateriastaan snäpin.

1. Aroman brie-pizza // 2. Taj Mahal, taivaallista intialaista // 3. The Wok, hyvää perus-wokkia, joka on helppo ottaa mukaan esim. joen rantaan hihi. // 4. Nebotičnikin eli pilvenpiirtäjän kahvilan kakku, joka ei valitettavasti kuulu opiskelija-alen piiriin. // 5. Nebotičnikin ravintolan opiskelijaruoka ei ollut ravintolan tasoon nähden ihmeellistä, mutta söin kuitenkin haita. // 6. Restavracija Puccini BTC:ssä // 7. Fany Mary, kerran erehdyin ottamaan salaatin, vaikka kaikki muut söivät hamppareita. // 8. Centralnta Postaja, josta saa ilman opiskelija-aleakin alle kolmen euron superhyvän hamppariaterian. // 9. Fresco, josta saa perushyvää pastaa ja aina opiskelijajälkkäriksi kakkupalan.

Yhtään ilman hassunhauskaa Elina on niin suursyömäri -lisää voin sanoa, että vaihtokohteena Slovenian ylivoimaisesti paras juttu on opiskelija-alennettu ruoka. Koko opiskelija-alesysteemi on täällä niin edistyksellinen, että Suomella on paljon kurottavaa: Jokainen opiskelija saa sim-kortilleen joka kuukausi arkipäivien verran "ruokakuponkeja", joilla saa yli kahdestasadasta tavallisesta ravintolasta alennushintaista ruokaa. Ruokakuponki käytetään soittamalla ruokakuponkinumeroon ravintolassa, ja ravintolan laite vähentää yhden alehintaisen ruoan sim-kortilta. Alehintainen ruoka maksaa vähimmillään 0 euroa (jep) ja enimmillään reilun 4. Ja ravintolat ovat usein sellaisia, joissa tavallisesti annos voi maksaa helposti kympin, ja ruoka on myös sen mukaista. Pääruoan lisäksi jokaisen ravintolan opiskelijaruokaan kuuluu aina keitto (eli juha), salaatti ja jälkkäri, joka useimmiten on hedelmä, mutta muutamassa paikassa pöytään on kannettu kakkupalat. En voi hehkuttaa Slovenian opiskelijaruokasysteemiä kyllikseni.

10. Fany Maryn meksikolainen salaatti // 11. Indeksin pasta, joka maksaa kaikkien kyseisen opiskelijaravintolan ruokien tapaan alle kaksi euroa ja on oikein perushyvää. // 12. Foculus, ymmärtääkseni Ljubljanan paras pizzeria // 13. Moysushi, josta opiskelijana saa sushi-annoksen alle neljällä eurolla. // 14. Robba, joka ei ole opiskelijapaikka, mutta jonka ruoka on taivaallista. // 15. Dabuda eli aasialainen keittiö, jonka kana casheweilla oli ihanaa. // 16. Ajdasta on tullut meidän vakkari yösyöminkipaikka. // 17. Mäkkäri on tietty tosi nolo tällä listalla, mutta haluan kertoa, että opiskelijana kahdella eurolla saa todella ison salaatin kastikkeineen, melkein minkä vain hampparin, ranut, jätskin ja omenan. // 18. Cantina mexicanassa oli perushyvää meksikolaista ruokaa.

Toki olemme syöneet myös ilman alennuksia, sillä kuponkeja voi käyttää korkeintaan kaksi päivässä, ja syömisen pitää tapahtua ennen kello kahdeksaa illalla. Kaikenkaikkiaan ruoka on ollut aivan erinomaista, vaikka tietenkin lopputulos voi olla kohtalokas, jos kesään mennessä joka viikko syön useamman kerran lounaaksi pizzan. Onneksi facultyn yläkerrassa on opiskelijaruokala, josta saa ihan tavallista kotiruokaa, sillä oikeaa kotiruokaa olen tehnyt vaihdon aikana tasan nolla kertaa. Ulkona syöminen on (etenkin tällä hinnalla) niin kivaa, ja uskon, että Suomeen palattuani yritän houkutella Villen vähän useammin ravintolaan syömään. Äiti tulee tänne sunnuntaina, ja meinaa iskeä valinnanvaikeus, mitä ihania ravintoloita haluan esitellä. Ruoka on kyllä ihana asia.

PS. Jos tekee hirveästi mieli katsoa, millaisia ja minkä hintaisia ravintoloita opiskelija-alen piiriin kuuluu, niitä voi vilkuilla täältä!

(Ensimmäinen) Budapest-reissu

Elina:

Olipa mahtava muutamalla päivällä pidennetty viikonloppu Budapestissa! Olen tainnut jo muutamaan kertaan hehkuttaa Ljubljanan sijaintia maailmankartalla, mutta jospa hehkutan vielä kerran: kaikki on Euroopassa niin lähellä täältä katsottuna. Vietin keskiviikon ja sunnuntain välisen ajan Budapestissa vaihtoilevan Sinin luona, ja kyseessä oli ensivierailemiseni tässä kaupungissa.

Ihana matkaseurani

 Junamatkat haukkasivat reissusta lähemmäs kaksi päivää, sillä suuntaansa matka kesti yhdeksän tuntia, mutta hintaa meno-paluulle tuli vain 38 euroa. Onnekseni sain matkaseuraa Annikasta, joka vieraili omia vaihdossa olevia ystäviään, ja matkat kuluivat yllättävän nopeasti. Nopeasti siis siihen nähden, että ne kestivät pidempään kuin tavallinen työpäivä. Harry Potter -henkinen vaunuosasto teki junassa istumisesta bussiin verrattuna huomattavasti mukavampaa, sillä emme joutuneet jakamaan omaamme parin ensimmäisen tunnin jälkeen kenenkään kanssa. Odotin vähän koko ajan, koska noita koputtaa vaunuosastomme ikkunaan ja myy meille noidankattilakakkuja tai suklaasammakoita.

Sinin kodin sisäpiha oli aika söpö!

Kauppahalli

Parasta on vierailla kaupungissa, jossa asuu henkilökohtainen matkaopas. Sini oli suunnitellut meille sopivan kevyttä turistikiertelyä, jonka aikana näin kauppahallin, monta siltaa, Tonavan, Sankarten aukion ja koko Budapestin St. Stephen's Basilican tornista. Budapest tuntui ulkomaalta aivan eri tavalla kuin Ljubljana koskaan, ja sen suurkaupunkimaisuudessa riitti hämmästeltävää koko ajalle, sillä kaupunki tuntui jatkuvan äärettömänä joka suuntaan, ja ihmisiä ja autoja oli joka puolella. Ljubljanan ja Tampereen kaltaisten pikkukaupunkien tyttö täällä kirjoittelee, moi.

Luonnollisesti tutustuin Sinin kanssa myös Budapestin yöelämään. Rauniobaari nimeltä Szimpla on ilmeisesti vakionähtävyys, ja rauniobaari-nimen herättämistä mielikuvista huolimatta paikassa oli mukava istuskella, jutella ja juoda paikallista olutta. Kunnon bailaamisen suoritimme aivan toisena iltana aivan toisessa paikassa nimeltä Instant, jonka jokaisessa huoneessa soi erilainen musiikki. Oikein kiva paikka, johon suuntasimme Sinin kämppisten ja muiden vaihtarikavereiden kanssa.

Szimpla

Instant

Sinin kämppiksiä ja vaihtarikavereita, oikein kivoja!

Budapest oli hintatasoltaan vielä jonkin verran Ljubljanaa halvempi, mutta vieraan valuutan käyttäminen tuntui ylitsepääsemättömältä. Ostin esimerkiksi (ihanan) (kukkaliehuke)paidan, joka maksoi 2000 forinttia, ja vaikka kyseessä on seitsemisen euroa, tuntui pahalta maksaa vaatteesta kaksi tonnia. Haha, logiikka kohdillaan. Ruoan hintaa on vaikea verrata, kun Ljubljanassa saan ruokaa niin halvalla opiskelijakupongeilla, mutta herkullista se ainakin oli. Superrasvaista Langosia en ehtinyt vielä maistaa, mutta onneksi tiedossa on vielä ainakin kaksi Budapestin reissua tämän kevään aikana - ensin meidän ihanat opiskelukaverit tulee Budapestiin ja Ljubljanaan, ja sitten lennän Budapestista käymään Suomessa, koska Ljubljanan ja Budapestin lentojen hintoja ei voi edes vertailla.

Tänään olin ensimmäisellä oikealla luennolla, ja kurssilla selvisi, että luennot ja harkat pidetään ainoastaan sloveeniksi. Tämä tarkoittaa, että maanantaisin ei ainakaan ole läsnäoloa, mikä on kevään matkustelusuunnitelman kannalta erinomainen juttu. Myös ESN:n welcome weeksit alkavat tänään, joten pikkuhiljaa voisin ruveta kihartamaan tukkaa (kihartimella, jonka olen raahannut tänne jaksamatta käytää sitä vielä kuitenkaan kertaakaan). Mutta vielä lauseen verran varsinaiseen aiheeseen palatakseni: Budapest oli todellakin vierailemisen ja myös uudelleenvierailemisen arvoinen kaupunki,  kiitos Sini mahtavasta reissusta!

Mariborborbor

Elina: 

Ljubljana on kaikessa ihanuudessaan niin pikkuinen paikka, että päätettiin viime viikolla viikonlopunvieton tapahtuvan jossakin muualla. Muutaman lasketteluintoisen inspiroimana kohteeksi valikoitui Maribor, tuo Slovenian toiseksi suurin kaupunki 119 000 asukkaansa voimin (kyllä, tarkistin tämän kiintoisan faktan juuri Wikipediasta). Slovenia on niin pieni maa, että Ljubljanasta Mariboriin eli ihan maan toiseen kärkeen bussimatka kestää alle kaksi tuntia, siis vähemmän kuin matka Tampereelta Nastolaan.

Saimme pikkiriikkisestä hostellista oman huoneen tyttöporukallemme, ja olimme viikonlopun ajan koko hostellin ainoat vieraat. Tämä osoittautui hieman jännittäväksi, kun perjantai-iltana nukkumaan käytyämme (lukottomaan) huoneeseemme pamahti sisään sloveenia mumiseva mies, jonka ei selkästikään kuulunut olla paikalla. Kuusi tyttöä saa lietsottua melko mittavan hysterian keskuuteensa, ja kun lopulta uskaltauduimme tutkimaan tilannetta huoneen ulkopuolelle, oli mystinen mies kadonnut.

Torstai-iltana oluen äärellä olin ollut jo hetken aivan vakuuttunut siitä, että kyllähän sitä nyt Sloveniassa täytyy ihmisen edes kerran lasketella, mutta onneksi Mariborin reunalla pitkinä siintävät rinteet ja loskainen hyinen sää saivat minut muuttamaan mieleni. Olisin takuuvarmasti vähintään kuollut. Näin ollen lauantaiaamuna porukkamme jakaantui puoliksi, ja muiden suunnatessa rinteeseen lähdimme Marin ja Saran kanssa nauttimaan olostamme kylpylään. Suomalaiset sydänjuuret ottivat kylpylässä vallan, sillä parasta oli päästä ensimmäistä kertaa lähdön jälkeen saunaan! Mariborista jäi kaupunkina ihan mukava fiilis, vaikka keskusta onkin nopeasti nähty ja joka puolelle aukeaa suomalaisen näköisiä lähiöitä. Myös perjantaina maahan satanut loskalumi laski mielikuvaa jonkin verran, sillä lumi ei ole yksikään niistä asioista, joita Suomesta kaipaan.

Illalla etkoilimme hartaasti hostellihuoneessa, ja tällä kertaa kokeilin tähän mennessä matkan halvinta valkoviiniä (1,5 e/l), joka oli jälleen oikein hyvää. Hostellihuoneen jakaminen kahdeksan muun tytön kanssa on parasta, kun ei tarvitse itse tehdä itselleen silmämeikkiä tai kihartaa tukkaa. Yhdeksän hengen dormi pysyvänä asumisratkaisuna, anyone? Mariborin yöelämästä paras paikka ei löytynyt Googlen avulla, sillä lopulta onnistuneimmaksi löydöksi osoittautui pieneltä sivukujalta raikanut latinoyökerho, jossa aivan jokainen tanssi Enrique Iglesiaksen ja Shakiran tahtiin. Toivottavasti Ljubljanastakin löytyy tällaisia minihelmiä vielä vaihdon aikana!

Koska tiedän tämän kiinnostavan aivan jokaikistä, eilisen illan, yön ja tämän päivän olen maannut sängynpohjalla jonkin ruokamyrkytyksentapaisen kanssa. Nyt olo alkaa jo vähän helpottaa, ja parempi olisikin, kun keskiviikkoaamuna juna suuntaa nokkansa kohti Budapestia ja Simbaa!

La Romareda

Ville:

Futispostaus 1/toivottavasti monista. Käytiin viime lauantaina (olen pahoillani tästä laiskasta postaustahdista, lupaan parantaa) kattomassa Real Zaragozan peli La Romaredalla eli joukkueen kotistadionilla. Vastustajana oli madridilainen Leganes. Zaragoza oli ennen peliä Segunda Divisiónin 12. ja Leganes 2. Samanaikaisen karnevaalin myötä stadion ei ollut mitenkään tupaten täynnä, ehkä vain kolminkertaisesti se yleisö, jonka Veikkausliigan kärkimatsi saattaisi vetää. Ja nythän puhutaan siis Espanjan kakkossarjatasosta.

Liput ostettiin ihan stadionilta tunti ennen peliä ja sinisellä setelillä sai oikein mukavat paikat. Vastustajajoukkueen mukana oli saapunut iso ja äänekäs kannattajajoukko, joka teki äänenavauksia jo ratikassa. Tiesin toki, millaista espanjalainen futiskulttuuri on, mutta kyllähän se silti säväyttää. Oma joukkue on kerrassaan keskinkertainen toisen sarjatason rämpijä, joka muutamia vuosia sitten pelasi vielä La Ligaa ottaen pataan Messiltä ja Ronaldolta. Silti edelleen tuomari, joka viheltää vastustajajoukkueelle vaparin, on sillä hetkellä maailmankaikkeuden suurin sontaläjä, joka ansaitsee äänekkään vihellyskonsertin koko yleisön toimesta. Kerrassaan loistavaa.

Vaikka tuossa parjasin joukkeiden tasoa, peli oli hämmästyttävän kovatasoista. Näidenkin mutasarjapelaajien peruspallotatsi on täysin omaa luokkaansa Suomi-futikseen verrattuna. Se vaan kertakaikkiaan näyttää enemmän jalkapallolta. Vierasjoukkue aloitti hieman aktiivisemmin, mutta pelin edetessä Zaragoza otti pallonhallinnan ja loi selvästi enemmän tilanteita. Hämärtyvän futisillan huipensi toisen puoliajan loppupuolella nähty voittomaali (Golgolgolgolgolgolgol! Goooooooooooooooool!). Huomasin jännittäväni heti alusta kotijoukkueen puolesta ja varsinkin sen maalin jälkeen seurasin vastustajajoukkueen hyökkäyksiä sydän pamppaillen. Kyllä mun suosikkijoukkue edelleen löytyy tuolta muutaman sadan kilometrin päästä Kataloniasta, mutta pakko oli kuitenkin tykätä Real Zaragozan Facebook-sivusta. Ja luonnollisesti ostaa Real Zaragoza-huivi.

Opiskelutkin on tosiaan alkanut yhdessä Erasmus... köh, -aktiviteettien kanssa ja näistä täytyy postailla toisella kertaa.

Ikävä?

Elina:

Mitä on ikävä? Se on sitä, että on yhtä aikaa suunnattoman onnellinen ja pohjattoman surullinen. Kaipausta ei voi olla ilman, että rakastaa tarpeeksi paljon, ja siksi ikävä kaikessa synkkyydessään on kovin ristiriitainen tunne. Ikävä sattuu jokaiseen raajaan ja aiheuttaa hetkellistä vihaa kaikkia olosuhteita, koko maailmaa kohtaan. Samalla ikävä tuntuu hyvältä, kun rakkaus saa kipeydessään konkreettisen muodon, jota vaalimalla tietää olevansa jonkin ainutkertaisen äärellä. Ikävä iskee synkimpänä silloin, kun on yksin vailla muita ajatuksia kuin välimatkan epäreiluus, ja silloin, kun on onnellisimmillaan ja haluaisi jakaa tunteen, paikan ja tilan sen kanssa, jota niin ikävöi. Ikävä voi saada runolliset ääriviivat.

En ollut lainkaan osannut odotta ikävää näin kaksijakoisena tunteena, sillä kuvittelin sen olevan jatkuvaa kärsimystä. Väärin. Erossa oleminen on jatkuvaa kärsimystä, mutta ikävä on osa vaihdon ainutkertaisuutta. Ikävä on jatkuva muistutus siitä, miten paljon rakastaa, ja vaikken välimatkaa arvostakaan tipan vertaa, olen hetkittäin pakahtumaisillani ikävän tunteeseen. Meillä on vaihdon jälkeen kokemus, jollaista ei muulla keinolla voi saada, ja vaikka käytännön kokemukset ovat erilliset, on ikävän jakaminen yhteinen.

Itselleni ajatus ikävästä oli vaihtoonlähdössä se kaikkein pelottavin asia, jonka kuvittelin pilaavan jokaisen hetken Sloveniassa. Mutta ikävä ei olekaan se paha ja pimeä voima, vaan se, joka saa rakkauden tuntumaan huikealta. Vaikein on eron hetki ja sen odottaminen, ja näin ollen kaikken pahin on jo takana, sillä jokainen päivä vie kohti sitä hetkeä, kun saamme jatkaa yhteistä elämää Tampereella Tiuhtin kanssa meidän kodissamme.

Ehkä ikävästä kirjoittaminen on liian henkilökohtaista tämän blogin kehyksissä, ja voi olla, ettei Ville allekirjoita aivan kaikkea näkemysteni romantisoituneisuudesta. Siis nöyrimmät pahoitteluni teille, jotka kuvittelitte lukevanne postauksen oluenjuonnista ja kaupunkikierroksista, ja lupaan, että sellaisia tulee vielä monia. Tänään kuitenkin tuntui siltä, että haluan kaikesta huolimatta kirjoittaa aiheesta, sillä olen päivä päivältä yhä onnellisempi siitä, että tasan kuukausi sitten kihlauduttiin. Eikö niin, että ennen ensimmäisen puolen vuoden aikana jokainen kuukausipäivä pitää muistaa, ihan kuten yläasteen seurustelusuhteissa? Ville, missä viipyy ruusulähetys?!

Joutsenlampi ja suppaava koira

Elina:

Huh, päivät menevät täällä hirvittävää vauhtia! Vaikka olen monen illan suunnitelmaksi päättänyt kirjoittaa blogiin, olen lounaan jälkeen aina jotenkin mystisesti löytänyt itseni shoppailemasta kymmenettä kertaa tämän kahden viikon reissun aikana. Mutta nyt on hyvä pieni hetki pienelle postailulle siitä, mitä kaikkea jännittävää on ehtinyt tapahtua, sillä vasta puolen tunnin päästä lähden keskustaan katsomaan karnevaalikulkuetta.

Haluan aloittaa jännittävyyksistä kertomisen sillä kaikkein jännittävimmällä. Istuimme Annikan kanssa kaikessa rauhassa ja aurinkoisuudessa lounaalla joen rannassa (voi kyllä), kun Annika äkkiä kiljaisi, sun on pakko ottaa tästä snäppi. Joessa suppaili mies suppilaudalla helmikuussa (vähän termit nyt hakusessa, pahoittelen), ja hänellä oli koira kyydissä! Dalmatialainen märkäpuvussa seisoi laudan kyydissä, kun mies meloi menemään. Näky ei välttämättä olisi ollut ihan jokaiselle näin pitkän referoinnin arvoinen nähtävyys, mutta omalla kohdallani se oli ratkaiseva tekijä ihastumisen ja rakastumisen rajalla. En vain voi olla rakastamatta kaupunkia, jossa voi talvella nähdä keskustassa koiran suppaavan joenvartta pitkin.

Hieman pienemmän arvon nähtävyyksien asteikolla saa torstainen kulttuurielämys, kun vietimme illan baletin äärellä. The Imperial Russian Ballet esiintyi Ljubljanassa, ja liput maksoivat vain parikymppiä, joten illasta tuli elämäni (kuten myös aika monen muunkin vaihtarin) ensimmäinen balettikokemus. Fiilistelin etukäteen Tchaikovskyn musiikkia, ja kieltämättä Joutsenlampi oli upea, vaikken luonnollisestikaan itse tanssista ymmärtänyt juurikaan muuta, kuin että kauniilta ja epäinhimilliseltä näyttää. Oikeaa orkesteria olisin kaivannut, mutta ehkä saan Villenkin jonain kauniina päivänä houkuteltua balettiin, ja silloin siellä saa luvan olla patarumpu ja harppu!

Maanantai-illan vietimme Ljubljana night vision canoeingillä, jolla melottiin jokea pitkin Ljubljanan keskustaan ja takaisin. Olin henkilökohtaisesti varautunut lähinnä istumaan kyydissä, mutta kyseessä olikin kirjaimellinen melonta. Meidän veneessä/kanootissa/laivassa oli meidän viiden suomalaisen tytön lisäksi yksi poika, vaikka kaikissa muissa veneissä oli kymmenen soutajaa, mutta pärjäsimme silti mainiosti. Veneen/kanootin/laivan vastuuihminen lauleskeli tunnelmallisesti merirosvolauluja, ja loppumatkasta ajauduimme laulamaan suomalaisia sitsilauluja, joista etenkin Star Wars -melodiainen Lärvit herätti suurta huvitusta muissa. Ljubljana oli kaunis myös joenpinnasta katseltuna, ja oikeastaan haluaisin jo pian melomaan uudestaan. Ehkä aloitan täällä keväällä melomisen alkeiskurssin!

Täällä on ollut ihana sää keskiviikkoista kaatosadetta lukuun ottamatta, sillä aurinko paistamisen lisäksi myös lämmittää. Eilen menimme lounaan jälkeen Ljubljanan 13-kerroksisen Nebotičnikin ('pilvenpiirtäjä') katolle syömään kakkua, juomaan viiniä ja ennen kaikkea ottamaan aurinkoa. Hetkittäin, kun tuuli lakkasi, heitimme lyhythihaisille, ja tuntui vähintään suomen kesäkuulta. Slovenialaisten mukaan talvi on ollut epätyypillisen lämmin, mutta en kyllä valita yhtään, sillä tällä menollahan maaliskuussa voi jo maata puistossa bikineissä hyvän kirjan kanssa (ei suinkaan opiskelemassa, tietenkään). Tietenkään lämpö ei ole mitään verrattuna Villen Espanjan lämpötiloihin, mutta Suomeen verrattuna olen kertakaikkisen tyytyväinen. Ja muutenkin.

Nyt lähden katsomaan, miten sekaisin Ljubljana on tästä karnevaalipäivästä, adijo!

PS. Katsokaa, miten ihanan lähetyksen sain Suomesta! Sanoin isille, että täällä ei ole palohälytintä, ja mitään kysymättä mulle lähetettiin palovaroitin ja kaikkea muutakin ihanaa, apua. <3