Arki

Ville:

Facultad de Economía y Empresa

Ensimmäiset viikot kuluivat asuntoa etsiessä sekä kaupunkiin ja ihmisiin tutustuessa. Parin viikon lomailun jälkeen jouduin heräämään siihen tosiasiaan, että nythän on kuitenkin kyseessä vaihto-OPISKELU. Niin ikävä, kun se herätyskellon ääni onkin, on mielenkiintoista elää oikeasti arkea toisessa maassa. Toisaalta Elinan poissaolon tajuaa parhaiten juuri arjessa, joka Suomessa jaetaan. Meidän arkirutiinien sijaan on vain mun arkirutiineja, mikä herättää mussa kenties ne kovimmat ikävän hetket.

Mitä tähän arkeen siis kuuluu? Samoja asioita kuin Suomessa. Päivä starttaa aamupuurolla, kahvilla ja yliopistolle löntystelyllä. Mun kämppä on onneksi noin 5 minuutin kävelymatkan päässä kampukselta eli tässä suhteessa mitään kulttuurishokkia ei ole päässyt syntymään. Kyllä mulla bussikorttikin on, mutta sitä ei tule juuri käytettyä kuin äärimmäisten laiskuuskohtausten yllättäessä. Kurssien suhteen ei valinnanvaraa ollut mielin määrin, sillä surkea espanjani rajoitti vaihtoehdot englanninkieliseen tarjontaan (jota luojan kiitos kuitenkin löytyy).

Opiskelu on, ainakin kauppatieteissä, Suomeen verrattuna todella erilaista. Luennot tuntuu enemmänkin aikamatkoilta lukioon – pienet ryhmät, pakollinen luennoille osallistuminen, rautalangasta vääntäminen ja yleinen häseltäminen ovat vahvasti läsnä. Todistin Financial Risk Management –kurssilla tapausta, jossa luennoitsija takavarikoi läppärin, kun opiskelija ei keskittynyt luentoon. Tämän jälkeen korkoriskien analysoiminen jatkui.

Vaihdoin Facebookin slideihin tän kuvan ajaksi

Kauppisaineiden lisäksi olen kolme viikkoa kestävällä espanjan intensiivikurssilla, joka on osoittautunut ihan kelvolliseksi sijoitukseksi. Jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut ehkä valita yhtä tasoa haastavamman ryhmän, mutta tärkeintä on, että joka päivä sitä kieltä opiskelee (17-20.15 – onneksi siellä on kahviautomaatti). Lisäksi oon kattonut Netflixistä espanjaksi dubattuja sarjoja. Ei olisi todellakaan ollut pahitteeksi, jos espanjaa olisi ehtinyt vaikka vielä sen toisen kurssin Suomessa lukemaan, mutta toivotaan, että tää kielikylpy tehoaa siitä huolimatta.

Tähän saumaan on pakko todeta, että vasta nyt oon oikeasti ymmärtänyt aidosti kielen merkityksen. Esimerkiksi ero ensimmäisten ja viimeisimpien ruokakauppareissujen välillä on huima. Nyt alkaa jo pikkuhiljaa tietämään, mikä maito on rasvatonta ja mikä tonnikala lilluu öljyssä. Mun pointti on se, että näinkin pienillä asioilla on aivan valtaisa merkitys sopeutumiseen ja turvallisuuden tunteen rakentamiseen. Maahanmuuttokeskusteluallergikot lopettakaa lukeminen. Tän pitäisi tietysti olla itsestäänselvyys, mutta kielenopetusta maahanmuuttajille/turvapaikanhakijoille ei voi mitenkään aliarvioida. Se on kaiken sopeutumisen alku ja loppu eikä mikään yksittäinen asia kotiuta uuteen maahan yhtä tehokkaasti. ”Suvakkihomot” korostaa aina, miten tärkeää on ymmärtää toisia kulttuureja ja ihmisiä. Pääsette varmaan tästä itsekin lopputulokseen ilman mun loppukaneettia.

Kuten alussa sanoin, on hassua, miten arki asettuu paikoilleen myös vieraassa maassa. Moni asia on erilailla, mutta suuri osa ei eroa mitenkään elämästä Suomessa. Kahvi on parasta, johtamisteoriat diipadaapaa eikä krapula oo yhtään sen mukavampi olotila täälläkään.

Roskat ne kerää täällä ovelta asti.